Itämaista tanssia 1950-luvun hengessä.
Kuva © Mari Hankala 2005
Itämaista tanssia pidetään eräänä maailman vanhimmista tanssilajeista, ja sen uskotaan olevan jopa 5000 vuotta vanhaa.
Tanssin alkuperä liittyy todennäköisesti hedelmällisyyskultteihin ja äitijumalattaren palvontaan. Erään tulkinnan mukaan mustalaiset toivat tanssin Intiasta Välimeren alueelle.
Aikoinaan mustalaiset (arabiaksi ghawaazi) tanssivat toreilla. Toritanssijoiden yhteiskunnallinen asema oli alhainen ja maine kyseenalainen, sillä osa toimi myös prostituoituina.
Sitä vastoin hoveissa tanssivat naiset olivat tanssihierarkian huipulla. He esiintyivät ylhäisölle ja hallitsijoille, ja heidän tanssinsa oli kavaasien tanssia hienostuneempaa ja monimuotoisempaa.
Nykymuotoinen ammattilaistanssi kehittyi 1920-luvulla suurten kaupunkien yökerhoissa. 1940–50-luvuilla itämainen tanssi oli Egyptissä hyvin suosittua. Legendaariset tähdet, kuten Samia Gamal, Tahia Carioca ja Naima Akef, tanssivat elokuvissa.
1900-luvun myötä itämainen tanssi on muuttunut estradikelpoiseksi taidetanssiksi, ja alkuperäiset kansantanssit on jalostettu tanssiryhmille sopiviksi koreografioiduiksi teoksiksi.
päivitetty 3.7.2010 © Seitsemän Hunnun Tanssi ry. & Inka Vilén 2005–2012
Valtakunnallisen itämaisen tanssin yhdistyksen Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n itämaista tanssia esittelevä verkkosivusto.
Sivuston © Seitsemän Hunnun Tanssi ry. 2005–2012
tekstit ja webdesign © Inka Vilén 2005–2012
valokuvat © valokuvaajilla